Kun unelmasta tulee painajainen

Mietin, että kehtaanko teille kertoa ollenkaan näitä viime aikaisia fiiliksiäni.
Sitten ajattelin, että en varmasti ole ainoa, joka tuntee tai on tuntenut näin.
Haluan siis kertoa teillekin, että olen tajunnut kärsiväni työuupumuksesta.

Olen kirjoittanut puhelimen muistioon nämä asiat:
Tajusin juuri, että olen onnellinen vain kotona.

Oman rakkaan vieressä olen turvassa. 

Kaikki asiat itkettää. 

Tuntuu, että työpanostani ei arvosteta tai että en osaa tehdä mitään oikein. 

Pelkään työpaikan menetystä samalla kun haluan sieltä pois.

Joka aamu teen ison työn, että saan itseni töihin.
Herään kyllä ajallaan, laitan meikit naamaan, puen ja syön aamupalan, mutta sitten on se lähteminen.
Istun sohvalla ja hoen itselleni NYT YLÖS JA TÖIHIN, NYT PITÄÄ JO MENNÄ!
En uskonut, että koskaan tulisin ajattelemaan näin.
Ajattelin ensin, että olenko minä masentunut?
Sitten tajusin, että ongelmat liittyvät pelkästään työasioihin.
Uupumus on tehnyt salakavalasti tuloaan jo päälle puolivuotta.
Mutta miten se on mahdollista?
Minähän olen vahva ihminen, en välitä pienistä vastoinkäymisistä ja olen tunnollinen töissäni.
Juurikin nämä piirteet luetellaan listassa, jolla kuvaillaan ihmisiä, jotka voivat sairastua työuupumukseen.

Vuosia haaveilin juuri tästä työpaikasta jossa nyt olen.
Tuntuu todella ikävältä, että unelmasta on tullut painajainen.
Olen jollain tapaa pettynyt itseeni, että annoin asioiden mennä tähän suuntaan, aivan liian pitkään.
En nyt halua, että käsitätte väärin tuntemuksiani.
Tykkään edelleen puuhastella lasten kanssa ja luulen, että olen monelle lapselle tärkeä aikuinen arjessa.
Aion edelleen olla lapsille läsnä.
Se paska fiilis tulee muualta kuin lapsista.
En aio täällä asiasta kuitenkaan enempää avautua!
Tuntuu, kuin matto olisi vedetty jalkojen alta ja olisin lentänyt perseelleni ihan täysillä.
Tällaista tunnetilaa en toivoisi kenellekään.

Työuupumus/stressi on tuonut mukanaan univaikeudet, nukahtaminen on vaikeaa ja sitten aamusta on kuin halolla päähän lyöty.
Ihoon nousee outoja kutiavia näppyjä, jotka hetken päästä painuvat pois.
Päätä särkee usein.
Viikonloput tuntuvat menevän normaalia nopeammin ja sunnuntaina alkaa jo ahdistaa seuraava päivä.

Mitä sitten olen tehnyt asioiden eteen?
Olen laittanut hakemuksia uusiin työpaikkoihin.
Olen myös varannut itselleni ajan työterveyshuoltoon.
Pääsen siis juttelemaan näistä tuntemuksista ammatti-ihmisen kanssa.
Yritän myös tehdä juttuja, joista tykkään.
Juttelen myös asiasta ihmisille, jotka vain jaksavat kuunnella.
Kirjoitan ajatuksiani tänne blogiin.

Kirjoituksellani en halua sääliä, mutta mielestäni oli ihan hyvä kertoa teille lukijoillenikin, että ei aina ole tämä bloggaajankaan elämä niin upeaa ja mahtavaa blogin ulkopuolella!

Kaikesta huolimatta tai siitäkin huolimatta, aivan ihanaa keskiviikkoa juuri sinulle <3