Nyt on kuulkaa sellainen aamupalojen aatelia teille tässä esittelyssä, että oksat pois!
Tämä on helppo kaikkien itse toteuttaa ja mielestäni on myös edullinen ja terveellinen...ainakin terveellinen minun mittakaavassani.
Minun granolassani ei myöskään ole pähkinöitä eikä manteleita, joten sopii hyvin myös allergioista kärsiville herkuksi.
Granolan tekemiseen käytin:
4dl kaurahiutaleita
1 dl rusinoita
½ dl kuivattuja karpaloita
3 rkl hunajaa
1tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
2 rkl ruisjauhoja
½ dl vettä
2 tl sitruunanmehua
Uuni 175 astetta ja 30 minuuttia.
Sekoittelin granolaa 10 minuutin välein sen ollessa uunissa.
Innostuin niin noiden marjojen kanssa, että eipä tuolta alta granolaa näe.
Lidl:stä ostin pensasmustikoita ja mansikoita ja niitä leikkelin runsaasti granolan päälle.
Lisäksi kipposessa on maitoa.
Tämä oli niin hyvää.
Granolaa riittää vielä useampaan annokseen.
Seuraavaksi kokeilen granolaa banaanin ja kiivi hedelmän kanssa.
Herkullista keskiviikkoa kaikille <3
Granola on kyllä koukuttavaa, itse syön kreikkalaisen jogurtin hedelmien ja marjojen kanssa usein iltapalana. Aamulla aina jotain puuroa.
VastaaPoistaIhanaa viikon jatkoa Outi. <3
Minäkin olen nyt syönyt granolaa usein iltapalanakin, ei tarvitse sitten muuta syödäkään iltaisin.
PoistaIhanaa viikonloppua Jonna <3
Herkullinen ja terveellinen aamupala!
VastaaPoistaKyllä todellakin on. Olen ihan rakastunut noihin pensasmustikoihinkin.
PoistaIhanaa viikonloppua sinulle Kristiina <3
Ihanaa, granola resepti, sillä haluaisin kokeilla tehdä itse granolaa. Niin hyvää ja maistuu täällä joka aamu. Kaupan versioissa on hurjasti sokeria.
VastaaPoistaIhanaa torstaita Outi. <3
Kaupan versioista oma suosikkini on mysli, jossa on kuivattuja mansikoita mukana, mutta tottahan se on, että sokeria niissä on runsaasti.
PoistaIhanaa viikkistä Tiia <3
Nam, ihanaa herkkua aamuksi:) Hyvää loppuviikkoa Outi.
VastaaPoistaHerkkua aamuksi, välipalaksi ja iltapalaksi :)
PoistaIhanaa viikonloppua sinullekin Jael <3
Tämmöiset aamupalat ovat ihan parasta ja kiva kun laitoit ohjeen, taidan kokeilla tehdä itse tätä myös :)
VastaaPoistaKivaa viikonloppua Outi <3
Minä jotenkin pitkään luulin, että granolan tekeminen on vaikeaa. Nyt olen parin vuoden aikana tehnyt granolaa jo useamman kerran ja aina tulee yhtä hyvää :)
PoistaKivaa viikonloppua sullekin <3
Tuoreet marjat ovat houkuttelevan näköisiä ja makoisia,mutta minulla on pakastimessa niin paljon mustikoita ja luonnon vadelmia,että syön vain yksinomaa omia varastojani loppuun.Vietin loppukesällä useamman illan luonnonmarjoja poimien,se oli niin koukuttavaa puuhaa.Olen kyllä syönytkin todella paljon marjoja vuoden aikana,enemmän kuin ikinä eläissäni!
VastaaPoistaMinulla on pakastimessa enää pari pussia puolukkaa ja iso rasiallinen punaisia viinimarjoja, muuten on marjavarastot käytetty. Pitää kyllä ostaa kesällä mansikkaa pakkaseen. Marjat on niin hyviä!
PoistaMukavaa viikonloppua sinulle Tuovi!
Granola on ihana rapeaa ja kivasti sopii syötäväksi erilaisten marjojen ja hedelmien kanssa.
VastaaPoistaKivaa viikonloppua sinulle Suvi!