keskiviikko 2. kesäkuuta 2021

Kumpi?

 


Minnan blogista nappasin itselleni mukaan hauskan kyselyn.
Jos olisi ihan pakko, niin kumman valitsisit?


Kevät vai kesä?
Ei varmasti tule yllätyksenä kenellekään, että valintani on kesä.
Vaikka olenkin kevään lapsi ja nautin suuresti loppukevään vihreydestä, niin kesässä on aina ollut se oma taikansa jota rakastan.


Järvi vai meri?
Järvistä tulee aina mieleen lapsuuden kesät mökkimaisemissa ja uiminen järvessä.
Mereen taas liittyy nuoruus ja tietysti myös matkat Marokkoon.
Tämä taitaa olla sellainen kysymys, johon on vaikeinta valita vastausta.
Pakon edessä valitsen järven.

Lenkkeily vai kuntosali?
Ehdottomasti lenkkeily, vaikka ei sitä minun matelua voi hyvänä päivänäkään lenkkeilyksi kutsua.
Tykkään kävelylenkeistä luonnossa ja meillä onkin Rachidin kanssa tapana bongailla eläimiä meidän kävelyreissuilla.
 

Lukeminen vai kuunteleminen?
Ehdottomasti lukeminen.
Nykyään tulee vain todella vähän luettua kirjoja, mutta onhan siinä ihan oma fiiliksensä ottaa kirja käteen ja selailla sen sivuja ennen kuin pääset sisälle sivujen tarinaan.

Tv-sarjat vai elokuvat?
Elokuvat, ne ovat meidän perheen harrastus.
Tykätään koko porukka katsella leffoja, nuoret katselevat myös sarjoja enemmän kuin me vanhukset.
Poika on ehkä eniten sarjojen katselija, hän kun on katsellut yhden anime-sarjan, jossa oli päälle 900 osaa.


Kotimaan vai ulkomaan matkailu?
Tällä hetkellä kotimaan matkailu, mutta kyllä minulla on jo ikävä Marokkoon.


Rikkaus vai rakkaus?
Ei varmaan tarvitse tämän Siiri Siirapin vastausta montaa kertaa miettiä, sehän on tietysti RAKKAUS.
Olen usein sanonut, että mielestäni elämän tarkoitus on antaa rakkautta ja tulla rakastetuksi.
Olen ihan hurjan rakastunut tuohon omaan ukkeliini ja onkin aika ihanaa ajatella, että meidänkin rakkaustarinan alkamisesta on kohta kulunut jo 30 vuotta.
Rakastan rakkaustarinoita ja meidän tarina on kyllä yksi parhaista <3

Kissat vai koirat?
Joko koiramainen kissa tai sitten se koira :)
Meillä olisi varmasti koira, jos en olisi niin vietävän allerginen kaikille karvakamuilla.
10 minuuttia kissan tai koiran seurassa on maksimi, muuten käy silmiä kutittamaan ja nenä menee tukkoon ja käy yskittämään.


Hulavanne vai hyppynaru?
Voiko valita hulavanteen vain siksi, että on sellaisesta tehnyt kranssin olohuoneen seinälle?
Teininä olin kyllä todella hyvä hulaamaan ja teinkin hulailuennätyksiä harva se päivä.


Risotto vai pasta?
Pidän risotosta, mutta itse osaan valmistaa hyviä pasta-annoksia, joten pasta on minun valintani.
Nyt alkoi kyllä tekemään tuota kalkkunapastaa taas mieli.

Instagram vai TikTok?
Kuvien puolesta Instagram, mutta viihteen vuoksi TikTok.
Olen lyhyessä ajassa kehittänyt itselleni TikTok riippuvuuden.
Olen pari videota itsekin julkaissut, mutta lasten pyynnöstä en siellä ihan hurjaksi heittäydy.
Instagramiin on kiva laittaa kuva päivässä :)
Löydyn muuten instasta nimellä @outislifeblog

Kumpi ja kampi tappeli.
Kumpi voitti?!

Ihanaa keskiviikkoa teille kaikille <3




18 kommenttia:

  1. Hauska postaus. Kesä mun mielestä paras. Ihana tuo kuva teistä, huokuu onnea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan parasta kyllä olla naimisissa tuon ukkelin kanssa ja kiva, että se fiilis välittyy myös kuvista.
      Kaunista viikonloppua sinulle Aikku <3

      Poista
  2. Kiva oli lukea vaihtoehtoihin vastauksiasi. Kevät vai kesä olisi itselle tosi vaikea valinta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle vaikeinta oli tuon järven ja meren välinen valinta.
      Aurinkoista viikonloppua sinulle Kristiina <3

      Poista
  3. Minä en ole ollenkaan TikTokiin perehtynyt. Yhtenä päivänä sitä on teini-ikäinen ja vannoo, ettei koskaan tule aikuiseksi, joka ei ymmärrä nuorison juttuja.

    Sitten sitä huomaakin olevansa kolmikymppinen, joka ei vain pysy perässä näissä nuorten jutuissa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen jo lähempänä viittäkymmentä kuin neljääkymmentä ja aika hyvin koen olevani mukana jutuissa vielä, mutta minulla on kaksi noita kouluttajia itselläni ja joskus kyllä saan kuulla, että on noloa kun en jotain tiedä :) No me taas sitten tiedetään asioita, mistä nykynuorilla ei ole mitään hajua :)

      Poista
  4. Olipa hauska lukea vastauksiasi tähän haasteeseen. Ja huomasin nolona, että itse jätin yksi kysymys väliin 😊

    Mukavaa viikonlopun alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vastasit kuitenkin kaikkiin muihin kysymyksiin :)
      Oikein ihanaa ja aurinkoista viikonloppua sinulle Nadine <3

      Poista
  5. Kiva kysymys-vastaus -haaste (muistan että olen joskus ikuisuus sitten tehnyt tällaisen). Ihana tuo kuva teistä:)
    Ja oikein hyvää viikonloppua Outi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuva jotenkin kuvaa meitä pariskuntana oikein hyvin :)
      Ihanaa sunnuntaita ja alkavaa viikkoa sinulle Jael <3

      Poista
  6. Ihania Outin oloisia valintoja <3. Pasta, kesä ja järvi täälläkin. Ja toi kuva susta ja sun mussusta = ihan täykky. Ihania ootte.

    Aurinkoista viikonloppua Outiliini <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun tästä huokui se minuus!! Ite oot ihana <3 Kivaa sunnuntai-iltaa ja aurinkoista alkavaa viikkoa sulle Taru!

      Poista
  7. Kiva kesäinen postaus!💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Jasmin ja oikein ihanaa alkavaa viikkoa sinulle <3

      Poista
  8. Hauska postaus :D Samalla mietin,mitä itse vastaisin. Liki jokaiseen olisin vastannut samalla tavalla. Tällä hetkellä sarjat ovat meidän perheen juttu. Ja toden totta järvi - terveiset mökiltä, järven rannalla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan jo innolla seuraavaa Karkkilan reissua, siellä pääsee taas järveen pulahtamaan.
      Kaunista iltaa sinulle Tarja ja lämmintä tulevaa viikkoa <3

      Poista
  9. Kiitti😊 Olipa kiva vastailla ajatuksissani joka kohtaan .. Olen täysin kesä ihminen ja järvi ehdottomasti,niitä täällä on paljon.
    Nautitaan kesästä💛🌺.
    Mukavaa aurinkoista kesäkuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nyt pitää nauttia näistä ihanista säistä, kun koskaan ei tiedä milloin taas viilenee.
      Aurinkoista kesäkuuta sinullekin <3

      Poista