Hei vaan ja kiitti kuulumisista! Ymmärrän väsymyksesi ja ymmärrän sen kauhistuksen, mihin jouduit tavaroiden suhteen. Sanoisinko, että been there, seen that, tosin 10 vuotta sitten, että aika kultaa muistot. Mutta opetus oli, että ei ylimääräistä lusikkaakaan , ellei sille ole ehdotonta tarvetta. Eikä mitään tunteiluja poistettavan tavaran kanssa. Kun pääset uuteen keittiöösi, itket pari päivää, mutta päätät selviytyä ja selviydyt ja teet sinunkaupat uuden kanssa. Toivotan juhannusta, hyvää tai parempaa, ja muista antaa joku huilihetki itsellesi!
Minä olen maailman huonoin karsimaan tavaraa, mutta nyt oli pakko :) Täällä on nyt vielä epätoivo vaihe menossa, en saa tavaroita mahtumaan tuohon pienennettyyn keittiöön. Hitaasti hyvää tulee :) Ihanaa juhannuksen aikaa sinullekin Kikka!
Hei ja kiitos videotervehdyksestä! Uskon, että keittiöremontti ei ole ihan mikään pikkujuttu jo pelkästään kaappien tyhjentämisen suhteen. En uskalla itse edes ajatella miten selviäisin tuosta. Ikävää ettei kaikki keittiössä ole kuten ennen ja ymmärrän hyvin juuri puuttuva kaappi-/laskutila ei kuulosta kivalta. Tsemppiä teille ja odotan "ennen ja jälkeen" -kuvia.
Tuo laskutilan puute on enkä pahinta ja se, että kaapit ovat niin kapoisia, että sinne ei mahdu normaali määrä tavaraa :( Vähitellen olemme saaneet tavaroita pakoilleen, joten eiköhän tässä heinäkuun aikana vielä valmista tule. Ihanaa viikonloppua sinulle Marjo <3
Kiva kuulla sinusta ja remppauutisia. Toivottavasti keittiöistä kuitenkin tulee ihan valmiina sellainen missä on kiva kokata,Hyvää juhannusta Outi. Täällähän ei ole juhannusta, sen sijaan on Pride-kulkue huomenna.
Se täytyy myöntää, että keittiö näyttää kivalta, mutta toimivuudessa on kyllä suuria puutteita. Ihanaa juhannuksen aikaa sinulle Jael ja odotan jo innolla Pride-kulkueesta nappaamiasi kuvia <3
No ei se kovin toimivalta ole toistaiseksi tuntunut. Ehkäpä kuitenkin ajan kanssa opitaan tuostakin nauttimaan. Ihanaa juhannuksen aikaa sinulle Satu <3
Olipa kiva kuulla äänesi ja sitä kautta kuulumisia.Kurja tilanne tossa keittiörempassa kun työtaso pieneni. Sitä kun tarvitaan ja siten ongelmana mihinkä laittaa tavarat. Kiva olis nähdä teidän keittiö ennen ja jälkeen.
Ihana Outi. Huh mikä urakka ja älä yhtään murehdi blogia, täällä ollaan kuin täi pepussa. <3 Hurjasti tsemppiä ja toivottavasti kohta totutte uuteen keittiöön, niin ettette enää niitä mainitsemiasi kummallisuuksia huomaa edes.
Tosiaan tuo keittiö näyttää kivalta, mutta sen käyttöä ei kyllä ole suunniteltu kunnolla ollenkaan. En käsitä mitä teemme kahdella lokerikolla, kun kaapit olisivat paljon paremmat ja vetäisivät tavaraa paremmin. Eiköhän tuohonkin joskus totu. Kaunista sunnuntaita ihana Tiia <3
Keittiö on jo kovassa käytössä. Pitäisi vaan saada niitä verhoklipsuja niin saisin verhot laitettua keittiöön vielä. Lupaan kyllä tehdä vielä videon valmiista keittiöstä. Mukavaa viikonloppua sinulle Aikku <3
Hei vaan ja kiitti kuulumisista! Ymmärrän väsymyksesi ja ymmärrän sen kauhistuksen, mihin jouduit tavaroiden suhteen. Sanoisinko, että been there, seen that, tosin 10 vuotta sitten, että aika kultaa muistot. Mutta opetus oli, että ei ylimääräistä lusikkaakaan , ellei sille ole ehdotonta tarvetta. Eikä mitään tunteiluja poistettavan tavaran kanssa.
VastaaPoistaKun pääset uuteen keittiöösi, itket pari päivää, mutta päätät selviytyä ja selviydyt ja teet sinunkaupat uuden kanssa.
Toivotan juhannusta, hyvää tai parempaa, ja muista antaa joku huilihetki itsellesi!
Minä olen maailman huonoin karsimaan tavaraa, mutta nyt oli pakko :) Täällä on nyt vielä epätoivo vaihe menossa, en saa tavaroita mahtumaan tuohon pienennettyyn keittiöön. Hitaasti hyvää tulee :)
PoistaIhanaa juhannuksen aikaa sinullekin Kikka!
Hei ja kiitos videotervehdyksestä! Uskon, että keittiöremontti ei ole ihan mikään pikkujuttu jo pelkästään kaappien tyhjentämisen suhteen. En uskalla itse edes ajatella miten selviäisin tuosta. Ikävää ettei kaikki keittiössä ole kuten ennen ja ymmärrän hyvin juuri puuttuva kaappi-/laskutila ei kuulosta kivalta. Tsemppiä teille ja odotan "ennen ja jälkeen" -kuvia.
VastaaPoistaTuo laskutilan puute on enkä pahinta ja se, että kaapit ovat niin kapoisia, että sinne ei mahdu normaali määrä tavaraa :(
PoistaVähitellen olemme saaneet tavaroita pakoilleen, joten eiköhän tässä heinäkuun aikana vielä valmista tule. Ihanaa viikonloppua sinulle Marjo <3
Kiva kuulla sinusta ja remppauutisia. Toivottavasti keittiöistä kuitenkin tulee ihan valmiina sellainen missä on kiva kokata,Hyvää juhannusta Outi. Täällähän ei ole juhannusta, sen sijaan on Pride-kulkue huomenna.
VastaaPoistaSe täytyy myöntää, että keittiö näyttää kivalta, mutta toimivuudessa on kyllä suuria puutteita.
PoistaIhanaa juhannuksen aikaa sinulle Jael ja odotan jo innolla Pride-kulkueesta nappaamiasi kuvia <3
Moi, Outi. Toivottavasti keittiö toimii käytännössä. Keittiöremontti on melkoinen ponnistus kaikin puolin.
VastaaPoistaNo ei se kovin toimivalta ole toistaiseksi tuntunut. Ehkäpä kuitenkin ajan kanssa opitaan tuostakin nauttimaan.
PoistaIhanaa juhannuksen aikaa sinulle Satu <3
Olipa kiva kuulla äänesi ja sitä kautta kuulumisia.Kurja tilanne tossa keittiörempassa kun työtaso pieneni. Sitä kun tarvitaan ja siten ongelmana mihinkä laittaa tavarat. Kiva olis nähdä teidän keittiö ennen ja jälkeen.
VastaaPoistaAika paljon jo olemme tuon keittiön suhteen edistyneet, mutta vielä joudut hetken odottaamaan kuvia :)
PoistaIhanaa sunnuntaita sinulle Tuija <3
Ihana Outi. Huh mikä urakka ja älä yhtään murehdi blogia, täällä ollaan kuin täi pepussa. <3 Hurjasti tsemppiä ja toivottavasti kohta totutte uuteen keittiöön, niin ettette enää niitä mainitsemiasi kummallisuuksia huomaa edes.
VastaaPoistaHalit. <3
Tosiaan tuo keittiö näyttää kivalta, mutta sen käyttöä ei kyllä ole suunniteltu kunnolla ollenkaan. En käsitä mitä teemme kahdella lokerikolla, kun kaapit olisivat paljon paremmat ja vetäisivät tavaraa paremmin.
PoistaEiköhän tuohonkin joskus totu.
Kaunista sunnuntaita ihana Tiia <3
Tavaraa kertyy vuosien saatossa. Odotan , että kun keittiö valmistuu, niin kuvia siitä uudistuksesta. Hyvää kesäistä viikkoa sinulle!
VastaaPoistaKeittiö on jo kovassa käytössä. Pitäisi vaan saada niitä verhoklipsuja niin saisin verhot laitettua keittiöön vielä.
PoistaLupaan kyllä tehdä vielä videon valmiista keittiöstä.
Mukavaa viikonloppua sinulle Aikku <3
Olipa kiva huomata, että (toisinaan) teet myös YouTube puolellekin videoita. Katselen niitä paremmalla ajalla. 🥰
VastaaPoistaHarvoin tulee videoita tehtyä, mutta kiva niitä on kuitenkin tehdä.
PoistaMukavaa jos jaksat katselle niitä tubesta.
Aurinkoista päivää sinulle!