torstai 29. heinäkuuta 2021

Marokkolaiset Sfenj rinkelit

 



Tällä kertaa minun marokkolaiset leivonnat kokeilussani oli vuorossa Sfenj rinkelit.
Tällaisia rinkeleitä olen syönyt jokaisella Marokon reissulla makean kahvin kaverina.
Taikina on todella ilmavaa ja vaikka nämä rinkelit paistetaankin öljyssä, on lopputulos kivan kevyt.



Taikinaan tulee:

2 tl kuivahiivaa
n.3 dl lämmintä vettä
n.6dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
1rkl tomusokeria

Paistamiseen öljyä.
Taikinan kuuluu olla sitkeää.
Taikinan annetaan nousta ensin 15 minuuttia, jonka jälkeen sitä vaivataan hetki.
Nostatetaan taas n.10 minuuttia ja vaivataan taikinaa.
Löysähkö taikina tulee sitkeämmäksi tällä tavalla.
Nostatetaan vielä 10-15 minuuttia ja samalla laitetaan öljy kuumenemaan.



Rinkeleiden paistamiseen käytin äidiltäni jo vuosia sitten saamaa munkkikattilaa.
Tässä kattilassa syntyy parhaat munkit, rinkelit ja popcornit.
Kattilassa tehtiin jo kotikotona öljyssä paistettuja herkkuja, joten kattilalla on ikää varmasti ainakin 40 vuotta.
Rinkeleistä ei tule täydellisen pyöreitä tai ei ainakaan minun rinkeleistäni, mutta hitsin hyviä niistä tuli.
Rinkelien muotoiluun auttaa öljytyt sormet.


Herkkuja riitti pariksi päiväksi.
Pidit rinkelit tuossa lautasella, mutta laitoin vain kakkukuvun päälle.
Mitäköhän sitä seuraavaksi koittaisi leipoa miehen koti-ikävää helpottamaan?
Hän on ollut kyllä niin onnellinen näistä minun kokeiluista, joten mielelläni jatkan tätä hommaa.

Kaunista loppuviikkoa teille kaikille <3



13 kommenttia:

  1. Kiitos, tämä ohje tuli kuin tilauksesta kun juuri mietin, mihin laittaisin kookosrasvan, jota jäi puolikas paketti vappumunkkien paistamisesta.
    Näitä teen iltakahville. t.Selja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuiko näiden rinkeleiden teko sinulta Selja?
      Mukavaa ja maukasta viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Kuulostavat hyviltä. Taidanpa joskus kokeilla, vaikka arastelenkin rasvassa paistamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata arastella ollenkaan. Paperin päälle vaan rinkelit paiston jälkeen niin ylimääräinen öljy imeytyy rinkeleistä pois.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Kristiina <3

      Poista
  3. Näyttääpä hyvältä. Juuri eilen mietin, että pitäisikö ostaa munkkeja tai rinkilöitä kun teki niitä mieli. Itse en ole koskaan kumpiakaan tehnyt koska kuten Kristiinakin en ole uskaltanut lähteä rasvan kanssa paistamaan.
    Kivaa perjantaita sateesta huolimatta - luonto kiittää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pääsin paisto hommasta yllättävän vähällä öljyn lentelyllä :) Taisi olla lämpö juuri oikeassa.
      Kivaa viikonloppua sinulle Marjo <3

      Poista
  4. Herkuilta näyttää. Muutenkin nää marokkolaiset herkut on tosi mielenkiintoisia. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mies on ihan innoissaan kun vihdoinkin uskallan kokeilla näiden herkkujen tekemistä. Aina lähettää äidilleenkin kuvia minun tekeleistä :)
      Herkullista viikonloppua Jonna...eikös huomenna ollut suklaasunnuntai?

      Poista
  5. Milloin olette viimeksi päässeet Marokossa käymään? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen viimeksi ollut Marokossa 6 vuotta sitten, mutta mies ja poika tekivät sinne kaksin reissun pari vuotta sitten.

      Poista
  6. Ihana, kun toinen saa kotimaansa herkkuja. Kiitos kun laitoit reseptin, ties vaikka lähtisi kokeiluun.

    Mukavaa sunnuntaita Outi. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä oli aika vaivattomia herkkuja, vaikka taikinasta olikin vähän vaikeampi tehdä kuin meidän perus munkkitaikinasta.
      Kivaa alkanutta viikkoa sulle Tiia <3

      Poista