Minä ihailen suuresti kaikkia makramee taitureita.
Niin upeita juttuja pystyy luomaan vain solmuilla.
Minulle sitä solmujen ymmärrystaitoa ei ole suotu.
Olen saanut tehtyä vain makramee sulkia, mutta ne ovatkin simppeleitä tehdä.
Päätin ryhtyä kuitenkin avaimenperän tekoon solmien, koska ohje vaikutti tarpeeksi helpolta tällaiselle solmurajoitteisellekin :)
3 x 1m punontalankaa
1 avainrengas
1 x 50cm langanpätkä työn viimeistelyyn
sakset
Näillä tarvikkeilla lähdin toteuttamaan avaimenperää.
Kolme lankaa pujotetaan avainrenkaaseen kuvan mallin mukaan.
Sinulle tulee siis kuusi lankaa, joilla saat solmuja tehtyä.
Kieritä neljä sisintä lankaa kerran sormen ympärille, ensimmäistä ja viimeistä lankaa ei kieritetä.
Sitten pujotetaan ensin viimeinen lanka silmukoiden läpi ja vielä ensimmäinen lanka vastakkaiseen suuntaan silmukoiden läpi.
Tämän jälkeen kiristetään kaikkia lankoja.
Solmuista syntyy tällaista kuviota.
Värillisillä langoilla varmasti näyttäisi vielä kivemmalta.
Punontalangan ostin Tammer-Tukun liikkeestä Jumbosta.
Oli alennuksessa ja rulla maksoi vähän päälle 3€ ja lankaa on yhdessä rullassa n.65m.
Tein samaisella langalla lopetuksen työlle.
Silmukka ja kieputusta työn ympäri ja lopuksi langan pää silmukan läpi ja kiristys.
Leikkelin vielä lankoja tasaisemmiksi (ei kyllä kuvassa näytä siltä) ja avaimenperä on valmis.
Enpä kuulkaa muista, että koska viimeksi olisin puuhastellut jotain tällaista.
Tulipa kiva fiilis taas pitkästä aikaa tehdä jotain käsillään.
Meidän piti jo viime viikonloppuna lähteä Karkkilaan, mutta erilaisten kömmähdysten vuoksi reissu siirtyikin tähän viikonloppuun.
Elikkä palailen linjoille taas alkuviikosta!
Ihanaa viikonloppua teille kaikille <3
Hienostihan sinä osaat solmuja tehdä:)Hieno avaimenperä! Hyvää viikonloppua Outi.
VastaaPoistaNo tämä oli kyllä ihanan helppo tehdä, ei minun aivot varmaan vaikeampaa oppisikaan :)
PoistaIhanaa uutta viikkoa sinulle Jael <3
Solmeilu on niin kivaa! Olen ihan koukussa makrameetöiden tekoon. Ihanaa viikonloppua, Outi <3
VastaaPoistaVoi sinua onnekasta että osaat noita solmuja väännellä.
PoistaKivaa viikkoa sinulle Tarja <3
Hieno tuli! Nyt hiukan pelottaa kun ilmoittauduin makrame-kurssille. Jos olen ihan tumpelo, niin kyllä harmittaa, mutta eihän sitä tiedä ennenkuin on kokeillut!
VastaaPoistaOikein mukavaa viikonlopun jatkumista sinulle!<3
Sinä olet niin urhea kun osallistut kurssille. Uskon, että sinusta kehkeytyy ihan kunnon makrameetaitaja.
PoistaKaunista viikkoa sinulle Kristiina <3
Makramee-työt on todella upeita, kiinnostaisi ihan opetellakin:) Ihanaa viikonloppua ♥
VastaaPoistaKannattaa testata, eihän sitä muuten tiedä että osaako...Minä en osaa :D
PoistaKivaa viikkoa Maikku <3
Ihana makramee-avaimenperä. <3 Mukavaa uutta viikkoa Outi. <3
VastaaPoistaKiitos paljon Tiia ja halauksia viikkoosi <3
PoistaKiva makramee-avaimenperä ja rouvalla on ihanat kynnet :) Mukavaa viikkoa <3
VastaaPoistaVoi kiitos, nämä on mun toiset kesäkynnet. Seuraavaksi tulee sitten jotain vähän hillitympää...kai :D
PoistaMukavaa viikkoa sinullekin Kristiina <3