27 vuotta naimisissa

 

Tänään vietetään Rachidin ja minun 27-vuotis hääpäivää.

Olin 20-vuotias kun menimme naimisiin.

Olimme tuolloin olleet jo nelisen vuotta yhdessä ja mielestämme avioliitto oli se asia, joka sinetöisi meidän parisuhteen loppuiäksi.

Nuorempi kollegani töissä kysyi minulta, että miten olet jaksanut olla saman ihmisen kanssa niin monta vuotta?

Koska rakastan häntä niin paljon, koska hän tekee minut onnelliseksi, koska hänen kanssaan nauraminen tuntuu koko kropassa, koska hän on se, jolle kerron juttujani vaikka kolmelta yöllä, koska hän on se, joka herää hieromaan jalkojani, jos niihin tulee kramppeja, koska hän on se joka hoitaa minua kun olen kipeänä ja se joka halaa ja puristaa pepusta minua joka päivä.

Siksi, että hän on minun elämäni <3

Minulle kiloja on tullut lisää varmasti aviovuosien verran ja Rachidin hiukset ovat tehneet katoamistempun, mutta arvatkaa mikä on edelleen samaa kuin vuonna 1996?

Rakkaus ja intohimo toista kohtaan.

Ei meidän liitto ole ongelmitta sujunut.

Viimeksi esim. minun kriiseilyni, kun en saanut suutani auki puhuakseni tunteistani.

Rachidia taas on painanut taloudellinen tilanteemme useampaan otteeseen.

Olemme kuitenkin tulleet siihen tulokseen, että ilman toisiamme elämämme olisi niin paljon huonommin, että yhdessä kyllä selvitään ihan mistä vaan.

Tässä vielä kevennyksi avioliittoa koskeva keskustelu, jonka kävin kahden hoitolapsen kanssa viime viikolla.

"Ootko sä naimisiin?"

"Joo, kyllä mä olen mennyt naimisiin jo tosi monta vuotta sitten!"

"Ootko sä pussannut suulle?"

"No kyllä mä olen."

"Se on halal (sallittua) jos on naimisissa, mut ihan haram (kiellettyä) jos ei oo."

"No onneksi mä olen naimisissa!"

"Joo tosi hyvä juttu :)"

Monikulttuurisuutta sekä töissä että kotona <3

Tänään juodaan kakkukahvit täällä kotosalla ja kömmitään saman viltin alle katsomaan joku leffa.

Meidän tyylistä juhlintaa siis tiedossa.

Ihanaa viikkoa teille kaikille!

P.S. Hyvää ystävänpäivää <3